perjantai 19. elokuuta 2016

Voitto vai Ilo? --> Ilovoitto

12.7.16

Hei Lukijat!

Edellisen tunnevärikkään viestin jälkeen sain kymmenkunta upeaa vastausta. Sain kiitosta rohkeasta tunteiden jakamisesta ja avautumisesta - oli auttanut mm. omien tunteiden käsittelyssä. Ja sain myös upeita kehittäviä ajatuksia sekä voimakasta tukea ja kannustusta. Nyt olo on vahva, kun tiedän saavani vahvaa tukea myös heikoilla hetkillä. Suurkiitos!

Syvällisiä keskusteluja käytiin myös Jukolavoittaja Jani Lakasen kanssa ja sen inspiroimana oivallukset voisi tiivistää näin: Urheilussa ja elämässä voi tavoitella Voittoa tai Iloa. Minun maailmassa Voiton tavoittelusta seurasi vertailua, jännitystä, riittämättömyyttä, tulosten tuijotusta, pelkoa, ajatusenergian valumista hukkaan... Ja iloa puolestaan syntyy kun focusoin tekemiseen, värikkään kartan katsomiseen, lennokkaaseen juoksuun, suunnistustehtävien ratkomiseen, hengitykseen, hetken vivahteisiin. Ja ilosta seuraa luonnostaan voitto. Eli saan molemmat :) Ilovoitto. Kumman valitset?

Tiistaina ennen Jukolaa Forssa Games maistuikin jo niin makeasti, että Hesarin tulosivuilla vilkahti nimi seuraavana päivänä. Kuvia liitteenä ja tässä linkki tuloksiin: https://asiakas.kotisivukone.com/files/forssagames.kotisivukone.com/FG16/fg16_tulokset.html

Jukolassa puolestaan homma keikahti jälleen sinne tasapainolaudan toiselle laidalle :( Ja tekeminen oli surkeaa - kaukana läsnämenosta. Opit siitä liitteenä listana. Uusia upeita mahdollisuuksia tulee varmasti elämässä ja urheilussa, joten haluan olla ensi kerralla valmiimpi.

Onneksi kuitenkin yksi unelmani siellä toteutui, kun pääsin Veljen kanssa telkkuun vilahtamaan :) :) :) Oli mahtavaa tehdä vaihto Veljen kanssa suorassa TV-lähetyksessä - ja sitä kautta voida jakaa tätä upeaa urheilua läheisten ja tukijoiden kanssa. Kiitos Eetu ;)

Areenasta löytyy:

Vaihto tämän linkin aikajanan kohdasta 1:36:20-50 ja 1. tv rastikäynti kohdasta 1:51:30 http://areena.yle.fi/1-3140603 

Tästä toisesta linkistä löytyy 2. tv rastilla käynti kohdasta 2:00 http://areena.yle.fi/1-3140604

Nyt on meneillään Prananadi hoitojakso varpaalle. 7 hoitoa ja rauhallista olemista. Omien tunteiden kunnioitusta ja antautumista niiden johdatukselle...uuh...uusilla vesillä seilataan.

terveisin Aapo




















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti